tiistai 5. huhtikuuta 2011

Neulepaita

Viikonloppuna vierailin Vaasassa, mutta minäpä hölmö tajusin vasta sunnuntaina katsoa, että siellähän olisi ollut Dropsin lankoja myyvä lankaliike. Tämä ohje on ollut auki selaimessa jo kuukauden verran, mutta en ole vieläkään saanut lankoja hankittua. On niin huutava vääryys, ettei Tampereelta löydy yhtäkään Dropsin jälleenmyyjää! Tulevana viikonloppuna kuitenkin Kuopioon, joten toivottavasti ehtisi siellä käydä hakemassa langat.

Ohjeen yhteydessä olevassa kuvassa oleva "hillitty keltainen" näyttää värinä herkulliselta, mutta valitettavasti sitä ei enää löydy värikartasta. Tässä ohjeessa näkyvä "vaalea harmaanvihreä" voisi olla kaunis, tai sitten joku beige, esim. värjäämätön "vaalea kameli".
Muokattu täältä löytyvästä kuvasta.
Maskailin nopeasti ohjeen kuvasta version joka voisi olla aika lähellä ko. väriä. Ei nyt ehkä ihan täsmää, mutta jotain tuohon suuntaan kenties. Ehkäpä tuo harmaa voisi sittenkin olla se kaunein vaihtoehto, erityisesti sinisille silmille ja vaalealle tukalle. 

Mitä mieltä olette - harmaa vai beige??

2 kommenttia:

  1. kuule tutustu Poppelin sivuihin. Se on täällä Jyväskylässä mutta sillä on verkkokauppa.
    Meillä on muuten nyt la-su myös kädentaitomessut täällä Jyväskylässä.
    Täältä saa Dropsin lankoja ihan kivasti jos ei muuta keinoa ole..siis poppeliin

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Olen tainnut joskus Jyväskylässä vieraillessa Poppelissa poiketakin, nettikauppaa en ole aiemmin huomannut.

    Muistini näköjään petti sen verran, ettei Dropseja näköjään saakaan Kuopiosta, joten pitääpä katsoa josko tilaisi netistä. Postikuluineen taitaa silti jäädä edullisemmaksi kuin vastaavanlaatuiset muiden valmistajien langat!

    VastaaPoista